Palkankorotukset vaatekaappiin

Lapsena moni vaatteeni oli isosiskoltani peritty.

En kokenut sitä aina reiluksi. Muistan odottaneeni syksyä, koska silloin ennen uuden lukuvuoden alkua sain valita yhdet uudet farkut ja yhden uuden puseron. Se oli vuoden kohokohtia. Niillä vaatteilla mentiin yleensä koko lukuvuosi. Muulloin uusia ei ostettu, jossei ollut aivan pakko.

Silloin ajattelin, että sitten aikuisena ostaisin juuri sellaisia vaatteita kuin haluan. No siitä lupauksesta olen pitänyt vähän liiankin hyvin kiinni.  

Muistan ensimmäisen vakituisen työpaikkani.

Kuukausipalkkani oli noin 1 500 euroa. Verojen jälkeen käteen jäi hieman yli tuhat euroa. Sillä maksettiin vuokra, ruoka, laskut ja kaikki muut menot. Rahaa ei juuri jäänyt ylimääräiseen. Tärkeintä oli, että rahat riittivät seuraavaan palkkapäivään.

Vuosien aikana palkkani nousi.

Ja lähes jokainen palkankorotus päätyi vaatekaappiini. Ajattelin, että nyt minulla oli vihdoin varaa. Ostin paljon vaatteita, niin merkkivaatteita kuin muita, kenkiä ja laukkuja. Jokainen ostos tuntui ansaitulta. Olin tehnyt töitä niiden eteen.

En edes halua laskea, kuinka paljon rahaa käytin vaatteisiin noina vuosina.

Vaatekaappi täyttyi. Osa vaatteista on pitämättömiä ja hintalappu roikkuu niissä edelleen.

Jälkikäteen olen miettinyt paljon sitä, miksi ostin niin paljon. Varmaan siksi, että nuorempana käytin isosiskon vanhoja ja siten halusin vain jotain omaa. Tosin onhan vaatteet makeita, ja mukava selailla verkkokauppoja :D 

Vaikka palkka nousi vuosi vuodelta, säästötili ei kasvanut samaa tahtia.

Tulot kasvoivat. Mutta niin kasvoivat myös menot.

Elämäntaso nousi lähes huomaamatta. Se, mikä tuntui aluksi ylellisyydeltä, muuttui vähitellen tavalliseksi. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, ettei suurempi palkka yksin tee ihmisestä varakkaampaa.

Jos jokainen palkankorotus näkyy vain suurempana kulutuksena, mikään ei oikeastaan muutu. Elämä näyttää ulospäin vauraammalta, mutta taloudellinen turva ei juuri kasva.

Tänä päivänä ostan vaatteita edelleen. Pidän edelleen kauniista vaatteista. Mutta ostan niitä harkiten, en hetken mielijohteesta. 

Jos voisin antaa nuoremmalle itselleni yhden neuvon, se olisi tämä:

Kaikkea ei tarvitse ostaa heti, kun siihen tulee varaa.

Jos olisin käyttänyt edes osan niistä palkankorotuksista säästämiseen ja sijoittamiseen, olisin aloittanut varallisuuden rakentamisen monta vuotta aiemmin. 

Mutta ehkä minun pitikin kulkea tämäkin reitti. Se opetti minulle, että suurin muutos ei tapahtunut silloin, kun palkkani kasvoi. Se tapahtui vasta silloin, kun opin hallitsemaan omaa kulutustani.