Juuret ja unelmat

Kun tilille jää ylimääräistä rahaa, kannattaako rahat sijoittaa ja antaa niiden kasvaa vuosien ajan? Vai maksaa asuntolainaa tai autolainaa nopeammin pois? Tätä kysymystä olen viime aikoina pohtinut. Moni sijoittamisesta kiinnostunut sanoo heti, että rahat kannattaa sijoittaa. Jos sijoitusten pitkän aikavälin tuotto on esimerkiksi 7 % vuodessa ja lainan korko on 3 %, matematiikka näyttää selvältä. Rahat tuottavat enemmän sijoituksissa kuin mitä lainasta maksaa korkoa. Paperilla se on täysin loogista. Mutta elämä ei aina mene Excel-taulukon mukaan. Minulle tärkeintä on taloudellinen turva Olen huomannut, että ajattelen rahaa hieman eri tavalla kuin moni muu. Minulle tärkeintä ei ole maksimoida tuottoa viimeiseen euroon asti. Tärkeämpää on tunne siitä, että pärjään myös silloin, jos elämä yllättää. Mitä pienemmät kuukausittaiset menot ovat, sitä vähemmän tarvitsen tuloja. Ja mitä vähemmän tarvitsen tuloja, sitä turvallisemmalta tulevaisuus tuntuu. Sen vuoksi olen viime aikoina alkanut aj...

Moni puhuu säästämisestä, sijoittamisesta, nettovarallisuudesta, pörssikursseista ja siitä, kuinka paljon osakkeiden arvo on noussut. Itse haen enemmän säästämisellä taloudellista turvaa.  Ajatus siitä, että elämä voi muuttua hetkessä. Entä jos sairastun vakavasti? Entä jos jään työttömäksi? Entä jos tulot loppuvat kokonaan? Silloin en mieti sijoitusteni tuottoprosenttia. Silloin mietin; Kuinka kauan pärjäisin ilman euroakaan tuloja? Siksi seuraan mieluummin taloudellisia  puskuripäiviä kuin sijoitusten arvoa.  Taloudellinen puskuripäivä kertoo, kuinka monta päivää pärjäisit nykyisillä säästöilläsi, jos tulosi olisivat nolla euroa. Sen voi laskea esimerkiksi alla olevalla kaavalla Puskuripäivät = säästöt x 30   ÷ kuukausimenot Tiedätkö sinä omat puskuripäiväsi? Minä en ole koskaan ollut mikään Excel-ihminen, joten en ollut aiemmin laskenut tätä tunnuslukua. Kun katsoin lukuja hieman taaksepäin, ne näyttivät tältä: Vuonna 2024: 190 puskuripäivää Vuonna 2025: 210...

  "Joskus yksi spontaani päätös voi muuttaa suunnan enemmän kuin osaa sillä hetkellä kuvitellakaan." Lukion jälkeen olin tilanteessa, jota en ollut toivonut. En saanut opiskelupaikkaa. Jälkikäteen ajateltuna se ei ollut mikään yllätys. Koulu ei oikeastaan kiinnostanut minua silloin. En tiennyt, mitä halusin tehdä isona tai mihin ammattiin haluaisin. Kävin kyllä lukion, mutta motivaatio ei ollut parhaimmillaan, ja numerot kertoivat puolestaan. Eipä siis ollut ihme, ettei opiskelupaikkaa irronnut. Moni ympärilläni jatkoi opintoihin, mutta minä tiesin, että edessä olisi välivuosi. En kuitenkaan halunnut jäädä kotiin odottamaan seuraavaa yhteishakua. Halusin tehdä jotain hyödyllistä ja kerätä kokemusta. Eräänä päivänä olin ystäväni kanssa työvoimatoimistossa. Ilmoitustaululla oli avoin työpaikka, josta kiinnostuin samantien. Päätin lähteä saman tien kysymään, olisiko paikka vielä vapaana. Vasta työpaikan ovella tajusin, miltä näytin. Päälläni oli minihame ja pikkutoppi. M...

Lapsena moni vaatteeni oli isosiskoltani peritty. En kokenut sitä aina reiluksi. Muistan odottaneeni syksyä, koska silloin ennen uuden lukuvuoden alkua sain valita yhdet uudet farkut ja yhden uuden puseron. Se oli vuoden kohokohtia. Niillä vaatteilla mentiin yleensä koko lukuvuosi. Muulloin uusia ei ostettu, jossei ollut aivan pakko. Silloin ajattelin, että sitten aikuisena ostaisin juuri sellaisia vaatteita kuin haluan. No siitä lupauksesta olen pitänyt vähän liiankin hyvin kiinni.   Muistan ensimmäisen vakituisen työpaikkani. Kuukausipalkkani oli noin 1 500 euroa. Verojen jälkeen käteen jäi hieman yli tuhat euroa. Sillä maksettiin vuokra, ruoka, laskut ja kaikki muut menot. Rahaa ei juuri jäänyt ylimääräiseen. Tärkeintä oli, että rahat riittivät seuraavaan palkkapäivään. Vuosien aikana palkkani nousi. Ja lähes jokainen palkankorotus päätyi vaatekaappiini. Ajattelin, että nyt minulla oli vihdoin varaa. Ostin paljon vaatteita, niin merkkivaatteita kuin muita, kenkiä ja laukkuj...

  Ajattelin nuorempana, että johtajiksi päätyvät ihmiset, jotka ovat aina olleet luokkansa parhaita. Sellaiset, jotka tietävät jo nuorena, mitä haluavat tehdä, eivätkä koskaan epäröi itseään. Minä en kokenut kuuluvani siihen joukkoon. En ollut koulun priimus, enkä osannut kuvitella itseäni johtajaksi. Ajattelin, että johtajaksi päädytään jonkin erityisen ominaisuuden ansiosta – sellaisen, jota minulla ei ollut. Silti vuosien saatossa päädyin esihenkilöksi ja johtotehtäviin. Vuosien  varrella olen huomannut, että esihenkilötyö ei ole lainkaan sellaista kuin kuvittelin. Moni ajattelee, että esihenkilön työ on kokouksia, tavoitteita, raportteja ja päätöksiä.  Niitäkin se on.  Mutta ennen kaikkea se on ihmisten kohtaamista. Vuosien aikana olen käynyt lukemattomia keskusteluja.  Osa niistä on ollut iloisia.  Olemme juhlineet onnistumisia, uusia työtehtäviä, ylennyksiä tai palvelusvuosipäiviä.  Ne ovat niitä hetkiä, joiden vuoksi tätä työtä tekee mielel...

  Kun kerroin tutuille opiskelevani työn ohella, sain usein saman kysymyksen. "Mistä sinä löydät siihen ajan?" Totuus on, etten löytänyt.  Se aika piti ottaa jostain. Työskentelin kokopäiväisesti koko opiskelujeni ajan ja työpäivät olivat usein pitkiä. Työhön kuului välillä myös matkustamista. Kotona odottivat perhe, lasten harrastukset, kuskaukset ja kaikki ne tavalliset asiat, joista lapsiperheen arki koostuu. Opinnot eivät alkaneet aamulla levänneenä, vaan vasta  työpäivän jälkeen. Monena iltana avasin läppärin, kun muu perhe rauhoittui omiin puuhiinsa. Viikonloput olivat usein parasta aikaa kirjoittaa oppimistehtäviä tai valmistautua tentteihin. Kerran luin tenttiin  myös lomamatkalla aurinkotuolissa.  En siksi, että olisin halunnut käyttää lomani opiskeluun, vaan siksi, että tiesin sen helpottavan seuraavia viikkoja. Moni ajattelee, että työn ohessa opiskeleminen onnistuu vain, jos elämässä ei ole muuta.  Oma kokemukseni on päinvastainen.  K...