Juuret ja unelmat

  "Joskus yksi spontaani päätös voi muuttaa suunnan enemmän kuin osaa sillä hetkellä kuvitellakaan." Lukion jälkeen olin tilanteessa, jota en ollut toivonut. En saanut opiskelupaikkaa. Jälkikäteen ajateltuna se ei ollut mikään yllätys. Koulu ei oikeastaan kiinnostanut minua silloin. En tiennyt, mitä halusin tehdä isona tai mihin ammattiin haluaisin. Kävin kyllä lukion, mutta motivaatio ei ollut parhaimmillaan, ja numerot kertoivat puolestaan. Eipä siis ollut ihme, ettei opiskelupaikkaa irronnut. Moni ympärilläni jatkoi opintoihin, mutta minä tiesin, että edessä olisi välivuosi. En kuitenkaan halunnut jäädä kotiin odottamaan seuraavaa yhteishakua. Halusin tehdä jotain hyödyllistä ja kerätä kokemusta. Eräänä päivänä olin ystäväni kanssa työvoimatoimistossa. Ilmoitustaululla oli avoin työpaikka, josta kiinnostuin samantien. Päätin lähteä saman tien kysymään, olisiko paikka vielä vapaana. Vasta työpaikan ovella tajusin, miltä näytin. Päälläni oli minihame ja pikkutoppi. M...

  Kun kerroin tutuille opiskelevani työn ohella, sain usein saman kysymyksen. "Mistä sinä löydät siihen ajan?" Totuus on, etten löytänyt.  Se aika piti ottaa jostain. Työskentelin kokopäiväisesti koko opiskelujeni ajan ja työpäivät olivat usein pitkiä. Työhön kuului välillä myös matkustamista. Kotona odottivat perhe, lasten harrastukset, kuskaukset ja kaikki ne tavalliset asiat, joista lapsiperheen arki koostuu. Opinnot eivät alkaneet aamulla levänneenä, vaan vasta  työpäivän jälkeen. Monena iltana avasin läppärin, kun muu perhe rauhoittui omiin puuhiinsa. Viikonloput olivat usein parasta aikaa kirjoittaa oppimistehtäviä tai valmistautua tentteihin. Kerran luin tenttiin  myös lomamatkalla aurinkotuolissa.  En siksi, että olisin halunnut käyttää lomani opiskeluun, vaan siksi, että tiesin sen helpottavan seuraavia viikkoja. Moni ajattelee, että työn ohessa opiskeleminen onnistuu vain, jos elämässä ei ole muuta.  Oma kokemukseni on päinvastainen.  K...

  Olin 16-vuotias, kun muutin pois lapsuudenkodistani lukion vuoksi. Meidän syrjäseudultamme ei ollut mahdollista käydä lukiota kotoa käsin. Jos halusi jatkaa opintoja, oli muutettava kaupunkiin. Se tuntui silloin itsestään selvältä. En edes ajatellut, että vaihtoehtoja olisi ollut. Muistan kuitenkin ennen kaikkea sen valtavan vapauden tunteen. Yhtäkkiä kaikki oli lähellä. Kaverit asuivat muutaman korttelin päässä, eikä heidän tapaamisensa vaatinut enää vanhempien kyytiä tai pitkää suunnittelua. Saatoimme nähdä koulun jälkeen, lähteä kävelylle tai vain istua iltaa yhdessä. Ensimmäistä kertaa tuntui, että sain itse päättää omasta ajastani. Samalla olin kuitenkin vasta 16-vuotias. Vaikka ulospäin olin muuttanut omilleni, sisälläni olin vielä hyvin paljon lapsi. Asuin kerrostalossa ensimmäisen kerroksen asunnossa, ja iltaisin katsoin usein parvekkeen ovea. Mietin, voisiko joku tulla sitä kautta sisään. Muistan myös lukeneeni lehdistä uutisia siitä, miten asuntoihin m...

Jos joku olisi lukion jälkeen sanonut minulle, että valmistuisin vielä jonain päivänä kauppatieteiden maisteriksi, olisin pitänyt sitä mahdottomana. En ollut koskaan edes hakenut yliopistoon. Ajattelin, ettei se ollut minua varten. Olin valmistunut ammattikorkeakoulusta vuonna 2007 ja tehnyt sen jälkeen pitkän uran henkilöstöhallinnon parissa. Työ oli vuosien varrella muuttunut yhä vaativammaksi, ja huomasin kiinnostuvani henkilöstöjohtamisesta entistä enemmän. Päätin aloittaa henkilöstöjohtamisen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Aluksi tavoitteena ei ollut maisterin tutkinto. Halusin vain oppia lisää työstä, jota tein joka päivä. Mutta mitä enemmän opiskelin, sitä enemmän ajatus yliopistosta alkoi pyöriä mielessäni. Aloin kuitenkin pohtia, olisiko minulla mitään mahdollisuuksia päästä yliopistoon? En uskonut pääseväni todistusvalinnalla. Vanha ammattikorkeakoulututkintoni oli vuodelta 2007, enkä edes tiennyt, olisiko sillä enää merkitystä valinnoissa. Aloin selvittää vaihtoehtoja....

Muistan yhä, miltä tuntui katsoa ympärilleni koulussa. Luokassa oli niitä, jotka saivat kokeista kymppejä ja tuntuivat tietävän jo nuorena, mitä halusivat tehdä isona. Minä en ollut yksi heistä. En ollut huippuoppilas. En loistanut kielissä, enkä uskonut olevani erityisen lahjakas missään. Jos jokin pitäisi nimetä, ehkä liikunta tai kuvaamataito. Pitkään ajattelin, että juuri arvosanat ratkaisevat tulevaisuuden. Lukion jälkeen hakuaika päättyi ja oli aika saada tuloksia valintakokeisiin. Muistan, kun soitin oppilaitokseen vielä varmistamaan, että todellako olin jäänyt ilman valintakoekutsua kaikkiin hakemiini paikkoihin. Ystävällinen nainen kertoi pahoitellen, monennellako varasijalla olin.  Puhelu kesti vain hetken, mutta pettymys jäi mieleen. Ei edes siis valintakokeisiin riittänyt arvosanani. Seuraavana vuonna tuli taas hakuaika. Laskin tarkkaan, mihin kouluun arvosanani riittäisivät. Selailin vanhoja hakupisterajoja ja yritin etsiä sieltä koulua, johon pisteeni riittäisi. Yliop...