Juuret ja unelmat

Jos tulosi loppuisivat tänään, kuinka monta päivää pärjäisit nykyisillä säästöilläsi? Tänään on heinäkuun viimeinen päivä, jolloin päivitän yhden itselleni tärkeimmistä talousluvuista – taloudelliset puskuripäivät. Vertailukelpoisuuden vuoksi lasken aina ne jokaisen kuukauden viimeinen päivä. Edellisessä kuussa se oli 206 päivää ja nyt se on 217. Se tarkoittaa, että olen kuukaudessa kasvattanut taloudellista turvaani 11 päivällä . Moni seuraa sijoitustensa euromääräistä arvoa tai nettovarallisuuttaan. Minulle tärkeämpää on tämä yksi luku. Se kertoo konkreettisesti, kuinka kauan pärjäisin, jos elämä yllättäisi ja tuloni loppuisivat kokonaan. Tähän lukuun vaikuttaa moni asia. Säästinkö enemmän kuin olin suunnitellut? Nousivatko sijoitukset vai laskivatko ne? Lyhensinkö lainaa tavallista enemmän? Kasvoiko vai pienenikö kuukausimenoni? Tässä kuussa sijoitusteni arvo nousi noin kaksi prosenttia. Kuluni pysyivät lähes ennallaan, ja kiinnitin tavallista enemmän huomiota arjen me...

Kun tilille jää ylimääräistä rahaa, kannattaako rahat sijoittaa ja antaa niiden kasvaa vuosien ajan? Vai maksaa asuntolainaa tai autolainaa nopeammin pois? Tätä kysymystä olen viime aikoina pohtinut. Moni sijoittamisesta kiinnostunut sanoo heti, että rahat kannattaa sijoittaa. Jos sijoitusten pitkän aikavälin tuotto on esimerkiksi 7 % vuodessa ja lainan korko on 3 %, matematiikka näyttää selvältä. Rahat tuottavat enemmän sijoituksissa kuin mitä lainasta maksaa korkoa. Paperilla se on täysin loogista. Mutta elämä ei aina mene Excel-taulukon mukaan. Minulle tärkeintä on taloudellinen turva Olen huomannut, että ajattelen rahaa hieman eri tavalla kuin moni muu. Minulle tärkeintä ei ole maksimoida tuottoa viimeiseen euroon asti. Tärkeämpää on tunne siitä, että pärjään myös silloin, jos elämä yllättää. Mitä pienemmät kuukausittaiset menot ovat, sitä vähemmän tarvitsen tuloja. Ja mitä vähemmän tarvitsen tuloja, sitä turvallisemmalta tulevaisuus tuntuu. Sen vuoksi olen viime aikoina alkanut aj...

Moni puhuu säästämisestä, sijoittamisesta, nettovarallisuudesta, pörssikursseista ja siitä, kuinka paljon osakkeiden arvo on noussut. Itse haen enemmän säästämisellä taloudellista turvaa.  Ajatus siitä, että elämä voi muuttua hetkessä. Entä jos sairastun vakavasti? Entä jos jään työttömäksi? Entä jos tulot loppuvat kokonaan? Silloin en mieti sijoitusteni tuottoprosenttia. Silloin mietin; Kuinka kauan pärjäisin ilman euroakaan tuloja? Siksi seuraan mieluummin taloudellisia  puskuripäiviä kuin sijoitusten arvoa.  Taloudellinen puskuripäivä kertoo, kuinka monta päivää pärjäisit nykyisillä säästöilläsi, jos tulosi olisivat nolla euroa. Sen voi laskea esimerkiksi alla olevalla kaavalla Puskuripäivät = säästöt x 30   ÷ kuukausimenot Tiedätkö sinä omat puskuripäiväsi? Minä en ole koskaan ollut mikään Excel-ihminen, joten en ollut aiemmin laskenut tätä tunnuslukua. Kun katsoin lukuja hieman taaksepäin, ne näyttivät tältä: Vuonna 2024: 190 puskuripäivää Vuonna 2025: 210...

  "Joskus yksi spontaani päätös voi muuttaa suunnan enemmän kuin osaa sillä hetkellä kuvitellakaan." Lukion jälkeen olin tilanteessa, jota en ollut toivonut. En saanut opiskelupaikkaa. Jälkikäteen ajateltuna se ei ollut mikään yllätys. Koulu ei oikeastaan kiinnostanut minua silloin. En tiennyt, mitä halusin tehdä isona tai mihin ammattiin haluaisin. Kävin kyllä lukion, mutta motivaatio ei ollut parhaimmillaan, ja numerot kertoivat puolestaan. Eipä siis ollut ihme, ettei opiskelupaikkaa irronnut. Moni ympärilläni jatkoi opintoihin, mutta minä tiesin, että edessä olisi välivuosi. En kuitenkaan halunnut jäädä kotiin odottamaan seuraavaa yhteishakua. Halusin tehdä jotain hyödyllistä ja kerätä kokemusta. Eräänä päivänä olin ystäväni kanssa työvoimatoimistossa. Ilmoitustaululla oli avoin työpaikka, josta kiinnostuin samantien. Päätin lähteä saman tien kysymään, olisiko paikka vielä vapaana. Vasta työpaikan ovella tajusin, miltä näytin. Päälläni oli minihame ja pikkutoppi. M...

Lapsena moni vaatteeni oli isosiskoltani peritty. En kokenut sitä aina reiluksi. Muistan odottaneeni syksyä, koska silloin ennen uuden lukuvuoden alkua sain valita yhdet uudet farkut ja yhden uuden puseron. Se oli vuoden kohokohtia. Niillä vaatteilla mentiin yleensä koko lukuvuosi. Muulloin uusia ei ostettu, jossei ollut aivan pakko. Silloin ajattelin, että sitten aikuisena ostaisin juuri sellaisia vaatteita kuin haluan. No siitä lupauksesta olen pitänyt vähän liiankin hyvin kiinni.   Muistan ensimmäisen vakituisen työpaikkani. Kuukausipalkkani oli noin 1 500 euroa. Verojen jälkeen käteen jäi hieman yli tuhat euroa. Sillä maksettiin vuokra, ruoka, laskut ja kaikki muut menot. Rahaa ei juuri jäänyt ylimääräiseen. Tärkeintä oli, että rahat riittivät seuraavaan palkkapäivään. Vuosien aikana palkkani nousi. Ja lähes jokainen palkankorotus päätyi vaatekaappiini. Ajattelin, että nyt minulla oli vihdoin varaa. Ostin paljon vaatteita, niin merkkivaatteita kuin muita, kenkiä ja laukkuj...

  Ajattelin nuorempana, että johtajiksi päätyvät ihmiset, jotka ovat aina olleet luokkansa parhaita. Sellaiset, jotka tietävät jo nuorena, mitä haluavat tehdä, eivätkä koskaan epäröi itseään. Minä en kokenut kuuluvani siihen joukkoon. En ollut koulun priimus, enkä osannut kuvitella itseäni johtajaksi. Ajattelin, että johtajaksi päädytään jonkin erityisen ominaisuuden ansiosta – sellaisen, jota minulla ei ollut. Silti vuosien saatossa päädyin esihenkilöksi ja johtotehtäviin. Vuosien  varrella olen huomannut, että esihenkilötyö ei ole lainkaan sellaista kuin kuvittelin. Moni ajattelee, että esihenkilön työ on kokouksia, tavoitteita, raportteja ja päätöksiä.  Niitäkin se on.  Mutta ennen kaikkea se on ihmisten kohtaamista. Vuosien aikana olen käynyt lukemattomia keskusteluja.  Osa niistä on ollut iloisia.  Olemme juhlineet onnistumisia, uusia työtehtäviä, ylennyksiä tai palvelusvuosipäiviä.  Ne ovat niitä hetkiä, joiden vuoksi tätä työtä tekee mielel...

  Kun kerroin tutuille opiskelevani työn ohella, sain usein saman kysymyksen. "Mistä sinä löydät siihen ajan?" Totuus on, etten löytänyt.  Se aika piti ottaa jostain. Työskentelin kokopäiväisesti koko opiskelujeni ajan ja työpäivät olivat usein pitkiä. Työhön kuului välillä myös matkustamista. Kotona odottivat perhe, lasten harrastukset, kuskaukset ja kaikki ne tavalliset asiat, joista lapsiperheen arki koostuu. Opinnot eivät alkaneet aamulla levänneenä, vaan vasta  työpäivän jälkeen. Monena iltana avasin läppärin, kun muu perhe rauhoittui omiin puuhiinsa. Viikonloput olivat usein parasta aikaa kirjoittaa oppimistehtäviä tai valmistautua tentteihin. Kerran luin tenttiin  myös lomamatkalla aurinkotuolissa.  En siksi, että olisin halunnut käyttää lomani opiskeluun, vaan siksi, että tiesin sen helpottavan seuraavia viikkoja. Moni ajattelee, että työn ohessa opiskeleminen onnistuu vain, jos elämässä ei ole muuta.  Oma kokemukseni on päinvastainen.  K...

 Leipominen ei ole koskaan ollut se minun juttu, koristelusta tykkään senkin edestä. Siinä saa oman käden jäljen näkyviin. Samoin käsityöt hyvää vastapainoa työlle. Näistä lisää myöhemmin! Sukulaisen juhliin pääsin koristelemaan voileipäkakut. Parasta puuhaa 😀 Tässä muutamia ideoita, joita sain aikaiseksi:

  Kolmessa päivässä 400 euroa Vinkkasin omalle 16-vuotiaalle nuorelle lakan poiminnasta. Tänä vuonna kilohinta torilla oli 15€/kg. En tiedä johtuiko tämä ulkomaalaisten poimijoiden viisumihylkäyksestä vai siitä ettei lakkoja tullut tarpeeksi, mutta kilohinta oli hyvä. Poikani innostui tästä. Lähdin mukaan poimimaan ja kolmena päivänä kerättiin yhteensä lakkoja siten, että poikani tienasi yli 400 euroa. Ottaen huomioon ajan, joka marjametsässä oltiin, Tuntipalkaksi jäi noin 60 e. Nuorelle miehelle erinomainen palkka. Kerätyt marjat vietiin torille ja lisäksi muutamalle sukulaiselle. Ja se mikä marjojen poiminnassa on hyvää, on verovapaus.  Toki työ opettaa paljon muutakin kuin sen, miten rahaa ansaitaan. Se opettaa pitämään kiinni sovituista asioista, kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja huomaamaan, että omalla tekemisellä voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon tienaa. Itsekin aloitin aikanaan kosketuksen työhön marjoista. Kun  olin 12-vuotias, pääsin mansikkamaalle kesätöihin. Ol...

  "Rahaa ei saanut yrittämisestä. Rahaa sai vain niistä mansikoista, jotka päätyivät koppaan." Olin 12-vuotias, kun menin ensimmäisen kerran kesätöihin mansikkamaalle. Herätyskello soi ennen kuutta. Kesäaamut olivat usein viileitä, nurmikko märkää aamukasteesta ja ilma tuoksui pellolta. Muistan, kuinka vedin puoliunessa vaatteet päälle ja mietin, miksi ihmeessä olin lupautunut tähän. Mutta kun työpäivä alkoi, sille ei voinut mitään. Oli mentävä mansikkarivien väliin. Yrittäjän täytyi saada mansikat eteenpäin aamupäivän aikana, joten ne poimittiin varhain aamulla. Kotona vanhemmat kuuntelivat radiota aamuisin. Muistan edelleen yhden kesäaamun, jolloin radiosta soi Johnny Liebkindin Ihana aamu . "Voiko ihanammin päivä enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää..." Siinä hetkessä en ollut aivan samaa mieltä. Ulkona oli kylmä, väsytti ja edessä oli pitkä päivä mansikkamaalla. Nyt muistolle osaa jo nauraa, mutta silloin kappale tuntui lähinnä huonolta vitsiltä...

  Olin 16-vuotias, kun muutin pois lapsuudenkodistani lukion vuoksi. Meidän syrjäseudultamme ei ollut mahdollista käydä lukiota kotoa käsin. Jos halusi jatkaa opintoja, oli muutettava kaupunkiin. Se tuntui silloin itsestään selvältä. En edes ajatellut, että vaihtoehtoja olisi ollut. Muistan kuitenkin ennen kaikkea sen valtavan vapauden tunteen. Yhtäkkiä kaikki oli lähellä. Kaverit asuivat muutaman korttelin päässä, eikä heidän tapaamisensa vaatinut enää vanhempien kyytiä tai pitkää suunnittelua. Saatoimme nähdä koulun jälkeen, lähteä kävelylle tai vain istua iltaa yhdessä. Ensimmäistä kertaa tuntui, että sain itse päättää omasta ajastani. Samalla olin kuitenkin vasta 16-vuotias. Vaikka ulospäin olin muuttanut omilleni, sisälläni olin vielä hyvin paljon lapsi. Asuin kerrostalossa ensimmäisen kerroksen asunnossa, ja iltaisin katsoin usein parvekkeen ovea. Mietin, voisiko joku tulla sitä kautta sisään. Muistan myös lukeneeni lehdistä uutisia siitä, miten asuntoihin m...

Jos joku olisi lukion jälkeen sanonut minulle, että valmistuisin vielä jonain päivänä kauppatieteiden maisteriksi, olisin pitänyt sitä mahdottomana. En ollut koskaan edes hakenut yliopistoon. Ajattelin, ettei se ollut minua varten. Olin valmistunut ammattikorkeakoulusta vuonna 2007 ja tehnyt sen jälkeen pitkän uran henkilöstöhallinnon parissa. Työ oli vuosien varrella muuttunut yhä vaativammaksi, ja huomasin kiinnostuvani henkilöstöjohtamisesta entistä enemmän. Päätin aloittaa henkilöstöjohtamisen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Aluksi tavoitteena ei ollut maisterin tutkinto. Halusin vain oppia lisää työstä, jota tein joka päivä. Mutta mitä enemmän opiskelin, sitä enemmän ajatus yliopistosta alkoi pyöriä mielessäni. Aloin kuitenkin pohtia, olisiko minulla mitään mahdollisuuksia päästä yliopistoon? En uskonut pääseväni todistusvalinnalla. Vanha ammattikorkeakoulututkintoni oli vuodelta 2007, enkä edes tiennyt, olisiko sillä enää merkitystä valinnoissa. Aloin selvittää vaihtoehtoja....

Muistan yhä, miltä tuntui katsoa ympärilleni koulussa. Luokassa oli niitä, jotka saivat kokeista kymppejä ja tuntuivat tietävän jo nuorena, mitä halusivat tehdä isona. Minä en ollut yksi heistä. En ollut huippuoppilas. En loistanut kielissä, enkä uskonut olevani erityisen lahjakas missään. Jos jokin pitäisi nimetä, ehkä liikunta tai kuvaamataito. Pitkään ajattelin, että juuri arvosanat ratkaisevat tulevaisuuden. Lukion jälkeen hakuaika päättyi ja oli aika saada tuloksia valintakokeisiin. Muistan, kun soitin oppilaitokseen vielä varmistamaan, että todellako olin jäänyt ilman valintakoekutsua kaikkiin hakemiini paikkoihin. Ystävällinen nainen kertoi pahoitellen, monennellako varasijalla olin.  Puhelu kesti vain hetken, mutta pettymys jäi mieleen. Ei edes siis valintakokeisiin riittänyt arvosanani. Seuraavana vuonna tuli taas hakuaika. Laskin tarkkaan, mihin kouluun arvosanani riittäisivät. Selailin vanhoja hakupisterajoja ja yritin etsiä sieltä koulua, johon pisteeni riittäisi. Yliop...

Ihanaa, että löysit tänne. 🤍 Olen tavallinen 40+ äiti, puoliso ja työelämässä pitkään mukana ollut nainen. Tämä blogi kertoo tavallisesta elämästä – siitä, miten vaatimattomista lähtökohdista voi rakentaa omannäköisen elämän. 😊 Matkan varrella olen opiskellut työn ohessa, rakentanut työuraani askel askeleelta, opetellut huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani ja uskaltanut tavoitella unelmia, joita en olisi nuorempana edes uskonut mahdollisiksi. Mikään ei ole tullut valmiina annettuna tai helposti, mutta juuri siksi haluan jakaa tätä matkaa myös muille. Täällä kirjoitan elämästä sellaisena kuin se on – välillä kiireisenä, välillä haastavana, mutta ennen kaikkea täynnä mahdollisuuksia kasvaa ja oppia uutta. Blogissa kulkevat mukana arki, ura, hyvinvointi, liikunta, perhe, opiskelu, talous sekä pienet ja suuret unelmat. Välillä eksytään myös käsitöiden, kodin ja muiden minua innostavien asioiden pariin. 💫 Uskon, että koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä muutoksia, oppia uutta tai lähteä ...